B-kortin kuljettajatutkinto

Teoriakoe

Teoriakokeessa selvitetään liikennetilanteiden perusteella kokelaan liikennesääntöjen tuntemusta ja valmiuksia havaita liikenteen vaaratilanteita. Tietokoneohjattu teoriakoe on multimediasovellus, jonka avulla kokelas suorittaa kokeen itsenäisesti tietokoneen ääressä. Kirjallisia kysymyksiä on 10 kpl (joiden suurin sallittu virhemäärä on 3 kpl) ja kuvakysymyksia 50 kpl (joiden suurin saliittu virhemäärä on 7 kpl)

Mukaan tarvitset opetustodistuksen ja kuvallisen luotettavan selvityksen henkilöllisyydestäsi. Tutkintomaksut peritään teoriakokeen yhteydessä. Lisäksi edellytetään, että Ajovarma on myöntänyt sinulle ajokorttiluvan.

Hyväksytty teoriakoe on voimassa yhden vuoden ja opetusluvan hakijan teoriakoe on voimassa kolme vuotta.

 

Ajokoe

Ajokokeessa mitataan ajo-opetuksessa opetettavien perusasioiden hallintaa. Ajokokeessa varmistetaan, että uusi kuljettaja voi turvallisesti jatkaa ajamisen opettelua liikenteessä. Kokeessa luodaan itsenäistä ajamista mahdollisimman hyvin vastaava tilanne, jossa kokelas tuntee olevansa vastuussa ajosuorituksesta.

Ajokokeen päätteeksi tutkinnon vastaanottaja antaa keskustellen palautetta ajokokeesta. Kokelaalle selvitetään tutkinnon lopputulos ja varmistetaan, että hänellä on realistinen käsitys omasta ajotaidostaan. Ajokokeeseen sisältyy vähintään kaksi käsittelytehtävää, joista yksi suoritetaan peruutusvaihteella.

Tarvittavat paperit
Ajokokeessa tarvitaan opetuskortti, opetus- ja tutkintotodistus eli Trafi E-100 -lomake, (jonka toimittaa autokoulu, jos olet autokoulun oppilaana) sekä ajokokeen arviointilomake (Trafi E101 -lomake), johon oppilas tekee oman ajotaidon arvioinnin ennen ensimmäistä ajokoetta. Lisäksi tarvitaan kuvallinen, luotettava selvitys henkilöllisyydestäsi.

Ajokoe jakaantuu kolmeen osaan:

  • alkukeskusteluun,
  • ajoon liikenteessä ja
  • palautekeskusteluun
  • ajokokeen kesto yhteensä 45 minuuttia

 

B-kortin saaminen

Hyväksytyn ajokokeen jälkeen saat välittömästi todistuksen kuljettajantutkinnon hyväksymisestä, joka yhdessä henkilötodistuksen kanssa antaa kuuden kuukauden ajo-oikeuden. Tänä aikana valmistuu varsinainen ajokorttisi. Ajokortti toimitetaan sinulle postitse.

Kuljettajaopetuksen perusvaiheen ja hyväksytyn kuljettajantutkinnon jälkeen myönnetty ajo-oikeus oikeuttaa siirtymään harjoitteluvaiheeseen. Tämän jälkeen suoritetaan kuljettajaopetuksen päättävä syventävä vaihe. Harjoittelu- ja syventävä vaihe on suoritettava kahden vuoden kuluessa pitkäaikaisen kortin saamisesta.